Siirry sisältöön

Täsmätyökykyisten rekrytointia vahvistettiin Etelä-Savossa

Hoivan tukipalvelut -hanke tarjosi Etelä-Savossa sote-alan ammattilaisille ja organisaatioille koulutusta sekä tukea, joilla edistettiin täsmätyökykyisten tukityöntekijöiden rekrytointia, työhön perehdyttämistä ja työssä jaksamisen tukemista.

Tukityöntekijä on henkilö, joka toimii hoitohenkilökunnan työtä tukevissa ja täydentävissä tehtävissä, esimerkiksi puhtaanapidon, huoneiden ja yhteisten tilojen kevyen siivoustyön tai ruokahuollon parissa. Tukityön luonne kannustaa erilaisiin työn välimuotoihin, sillä kaikilla ei ole voimavaroja täyspäiväiseen työhön.

Hankkeen toimintaan osallistui yksityisiä hoiva-alan organisaatioita Mikkelistä, Mäntyharjulta, Pieksämäeltä ja Savonlinnasta. Mukaan lähteneiden toimijoiden henkilökuntaa osallistui Tukityöntekijän perehdyttäjä -koulutukseen ja heidän tiloissaan toteutettiin täsmätyöpajoja ja -kävelyitä. Julkisia toimijoita ei saatu mukaan hankkeen toimintaan.

Tukityöntekijän perehdyttäjä -koulutuksessa vahvistettiin henkilökunnan ohjausosaamista, vuorovaikutustaitoja, työssäjaksamista ja tietoisuutta täsmätyökykyisyydestä eri asiantuntijoiden innostamana. Osallistujat myös verkostoituivat kollegoiden kanssa, ja kehittivät omaa työyhteisöään täsmätyökykyiselle työkaverille sopivaksi.

Tukityöntekijöitä vastaanottavien yksiköiden henkilöstön osaamisen ja tietoisuuden lisäämiseksi hankkeessa laadittiin Tukityöntekijän perehdytysopas hoiva-alan henkilöstölle. Opas perustuu hankkeen järjestämän Tukityöntekijän perehdyttäjä -koulutuksen webinaarien ja työpajojen materiaaleihin ja aineistoihin.

Hankkeessa kehitettiin uusi helposti työyhteisöön jalkautettava Täsmätyöpaja-menetelmä. Työpajassa tutustutaan kuvitteellisiin täsmätyökykyisten henkilöiden profiileihin, ja muotoillaan hoiva-alan välillisiä työtehtäviä huomioiden ensisijaisesti työllistettävän toimintakyky, hyvinvointi ja osaamisalueet. Työpajoihin osallistui työllisyyspalveluiden, välityömarkkinoiden ja hoiva-alan yritysten henkilökuntaa.

Yhteinen työskentely täsmätyöpajoissa lisäsi osallistujien keskinäistä verkostoitumista ja avasi työllisyyspalveluiden ja välityömarkkinoiden henkilökunnalle ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköiden arkipäivää, työympäristöjä sekä täsmätyökykyisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksia.

Voit tutustua hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin hankkeen sivuilta.

Täsmätyöpaja-menetelmään voit tutustua esittelyvideosta.

Hoivan tukipalvelut -hankkeen päätoteuttajana oli Diak. Hankkeen osatoteuttajana toimi Mikkelin Toimintakeskus ry. 1.2. 2024 – 28.2.2025. Hankkeen toiminta-aika oli 1.2.2024 – 30.9.2025. Hanke oli Euroopan unionin osarahoittama ja kansallinen rahoittaja oli Etelä-Savon Ely.

Tiedote julkaistu STT:llä 30.09.2025. Pääset lukemaan tiedotteen tästä linkistä.